|
25.08.2008 |
|
|
|
Rajaritarit varmisti paikkansa loppuottelussa voittamalla Steelersit! |
|
23.08.2008 |
Rajaritarit - Steelers, Kuopio 52-33 (28-14) Rajaritarit ja Kuopion Steelers kohtasivat lauantaina Lappeenrannan Lauritsalassa, jossa käytiin jännittävä ja hyökkäysvoittoinen ottelu. Molempien joukkueiden hyökkäyspelit toimivat erinomaisesti tehden ottelusta äärimmäisen jännittävän. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, kun molemmat joukkueet tekivät kaksi touchdownia lisäpisteineen. Toisella neljänneksellä ote siirtyi kuitenkin Ritareille, ja neljänneksen aikana nähtiinkin lappeenrantalaisilta erittäin pitkä maaliin johtanut draivi aivan oman maalialueen edustalta. Puoliajalle lähdettiin Rajaritareiden 28-14 johtoasemassa. Vaikka molempien joukkueiden hyökkäyspelit toimivat hyvin, pystyi lappeenrantalaisten puolustus astetta paremmin pysäyttämään kuopiolaisten yritykset. Puoliajan jälkeen Rajaritarit siirtyi 35-14 johtoon Thomas Kudyban huikealla 55 jaardin heitolla, sekä Kalpion varmalla lisäpistepotkulla. Tämän jälkeen ote siirtyi kuitenkin kuopiolaisille, jotka tulivat viiden pisteen päähän viimeisen neljänneksen alussa. Tämän jälkeen Ritarit kuitenkin terästäytyi ja toi voiton jälleen kotiin. Seuraavana, ja viimeisenä, otteluna on Lappeenrannassa pelattava Spagettimalja-ottelu, jossa Rajaritarit kohtaa Bearsit Porista La 30.8 klo 15 Kimpisen kentällä. |
|
|
Otteluennakko: Rajaritarit - Steelers, Kuopio Lauritsalan kentällä La 23.8 klo. 17 |
|
22.08.2008 |
|
Ritareiden pelit jatkuvat lauantaina välierä-ottelulla Kuopion Steelersejä vastaan Lauritsalan kentällä. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kahdesti, Rajaritareiden viedessä voiton molemmissa otteluissa. Lappeenrantalaisten ei tule kuitenkaan aliarvioida vastustajaansa, sillä vaikka kuopiolaiset sijoittuivat runkosarjassa toiseksi viimeiseksi, kaatoivat he runkosarjassa muun muassa Bearsit Porista ja Northern Lightsit Oulusta. Yksi huomionarvoinen seikka on se, että kuopiolaiset ovat pelanneet viimeksi 3.8, jolla saattaa olla suuri vaikutus pelituntumaan. Ritareilla on allaan voitokas ottelu Porin Bearseja vastaan, joka oli joukkueen tämän kauden yksi parhaista. On kuitenkin tärkeää, että hyvänolontunne ei jää päälle, vaan pelaajat lähtevät nöyrästi pelaamaan joukkueen omaa peliä. Tällöin Rajaritareiden pitäisi pystyä kaatamaan Steelersit ja päästä taistelemaan Spagettimaljasta. Varmaa on se, että lauantaina tullaan näkemään kovaa taistelua ja hyvin latautuneita pelaajia. |
|
|
Rajaritarit varmisti kotiedun voittamalla Bearsit |
|
17.08.2008 |
Rajaritarit - Bears, Pori 44-28 (17-0) Rajaritarit varmisti kotiedun välieriin, sekä mahdolliseen Spagettimaljaan kaatamalla sunnuntaina Bearsit porista. Rajaritarit oli Bearseja vahvempi joka osa-alueella. Puolustus ja hyökkäys pelasi hyvää ja kurinalaista peliä läpi ottelun. Ottelun jälkeen valmentaja Tero Haiko antoikin positiivista palautetta puolustukselle, joka pelasi muutamaa virhettä lukuun ottamatta erinomaisesti. Hyökkäyksen linja taas antoi pelinrakentaja Thomas Kudyballe aikaa pelata omaa itsevarmaa peliään. Ensimmäinen neljännes meni lähes täysin Rajaritareiden komennossa ja eteläkarjalaiset paukuttivatkin sen aikana 17 pistettä, kun taas Bears jäi nollille. Toisen neljänneksen aikana Bears sai otetta itselleen, mutta Ritareiden puolustus pelasi hienosti estäen pisteiden teon. Tauolle lähdettiin siis Rajaritareiden johdossa 17-0. Kolmannella neljänneksellä ote oli alussa jälleen Rajaritareilla, mutta neljänneksen loppua kohden Bears kiristi jälleen tahtia. Porilaisten hyökkäys ei kuitenkaan ottanut tuulta purjeisiin Ritareiden tehdessä kerta toisensa jälkeen pelätyn Jimmy Russellin kuviot tyhjiksi. Viimeiselle neljännekselle mentäessä Bears vaihtoikin pelinrakentajaa siirtäen turhautuneen Russellin laitahyökkääjäksi. Bears sai kavennettua tilannetta vielä, mutta Rajaritarit pystyi tuomaan voiton kotiin peruspelillä. Kaiken kaikkiaan Lauritsalan kentällä nähtiin jännittävä jenkkifutis-ottelu. Ritareiden pelit jatkuvat välierillä Lauritsalassa lauantaina Kuopion Steelersejä vastaan klo. 17 |
|
|
Otteluennakko: Rajaritarit - Bears, Pori Lauritsalan kentällä Su 17.8 klo. 15 |
|
15.08.2008 |
|
Rajaritareiden runkosarjan viimeinen ottelu käydään Lappeenrannassa Porin Bearsia vastaan. Ottelussa riittää panosta molemmille joukkueille, sillä ottelun voittaja varmistaa kotiedun kaikkiin loppuihin otteluihin (Välierät ja mahdollinen Spagettimalja). Joukkueet ovat tällä hetkellä tasapistein sarjan kärjessä recordeilla 5-2. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kertaalleen Porissa. Tämän ottelun Bears vei nimiinsä luvuin 44-33 (31-14), joten Rajaritareilla olisi erittäin makean revanssin paikka. Molemmilla joukkueilla on allaan voitto edellisestä pelistä. Rajaritarit kaatoi Indiansit Kouvolassa, samalla kun Bears voitti kotonaan Northern Lightsit Oulusta. Luvassa onkin varmasti huikea jännitysnäytelmä, kun pelaajat tulevat kovalla itseluottamuksella ja sykkeellä otteluun. Sunnuntaina on luultavasti luvassa kahden kovan hyökkäyksen taistelua. Jännitystä sunnuntaille tuo myös Bearsin pelinrakentaja lähes pysäyttämätön Jimmie Russell, joka on sekoittanut kauden aikana vastustajien puolustukset. Pystyykö Rajaritareiden puolustus sotkemaan Russelin kuviot? Jatkuuko Rajaritareiden Kouvolassa löytämä pelivire myös sunnuntaina kotikentällä? Kuumat pelaajat Rajaritarit: QB Thomas Kudyba, WR Mikko Koskinen, TE Markku Luoto, DB Byron Dinter Kuumat pelaajat Bears: QB Jimmie Russell |
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava > Loppuun >>
|
| Tulokset 1 - 9 / 71 |