Etelä-Karjalan Rajaritarit hakee lauantaina 22.7.2006 kello 15 alkaen Lappeenrannan Kimpisen kentällä revanssia Helsinki Roostersista, joka voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen kesäkuussa Helsingissä niukasti numeroin 21-19.
Vaahteraliigan runkosarjan jälkimmäisen puoliskon alkaessa Rajaritareilla on kuudesta ottelusta koossa vain yksi voitto, vaikka tiukkoja tappioita on ollut useita. Perättäisiä tappioita on jo neljä. Roostersilla voittoja kasassa on neljä ja se pitää tiukasti hallussaan yhtä neljästä pudotuspelipaikasta. Rajaritarideiden pudotuspelihaaveet lepäävät lähinnä joko Roostersin tai Helsinki Wolverinesin merkittävän romahtamisen ja oman pelin reilun parantumisen varassa.
Molemmille joukkueille Rajaritarit on ensimmäisellä kierroksella hävinynt kahdella pisteellä, joten samalla kun Rajaritareiden tulisi voittaa kaikki jäljellä olevat ottelunsa, saa huonompi noista kahdesta voittaa vain kolme ottelua ja Rajaritareiden pitää voittaa tuo joukkue vähintään kolmella pisteellä. Vastaavasti, jos Rajaritarit häviää yhden ottelun, saa huonompi edellämainituista voittaa vain kaksi kertaa ja, mikäli Rajaritarit häviää kahdesti, voittaa ainoastaan yhden ottelun.
Taannoisen 21-19 -voiton lisäksi Roosters voitti Rajaritarit viime kauden ensimmäisessä kohtaamisessa tylysti 40-0. Kauden jälkimmäisessä kohtaamisessa Rajaritarit kuitenkin pystyi puristamaan 7-3 -voiton. Kaikkiaan joukkueet ovat Vaahteraliigassa kohdanneet seitsemän kertaa ja kuudesti Roosters, Suomen jenkkifutishistorian menestynein joukkue, on poistunut kentältä voittajana.
Roosters on tällä kaudella hyökkäyksessä ollut paljolti yhdysvaltalaispelinrakentaja Donald Allenin varassa, joka on heittotyöskentelynsä lisäksi myös kerännyt joukkueestaan eniten juoksujaardeja. Lauantain ottelussa paluun Lappeenrantaan tekee viime kaudella Rajaritareita edustanut ja tällä kaudella liigan taklaustilaston kärkipaikkaa pitävä Kalle da Silva.
Rajaritareiden puolustus oli viimen sunnuntain tiukkaan kahden pisteen tappioon päättyneessä ottelussa Wolverines-ottelussa pahasti hukassa ja avainasemassa on erityisesti sen kyky pitää Roostersin kova laitahyökkääjäosasto kurissa. Rajaritareiden hyökkäys sen sijaan oli edellisessä ottelussa loistavassa vedossa, tehden 40 pistettä, mikä on Rajaritareiden kolmanneksi suurin pistemäärä Vaahteraliigassa ikinä. Vielä suurinumeroisempia ovat vain alkukauden 50-0 -voitto Rauma Sea City Stormista ja vuoden 1998 57-7 -voitto Vantaan TAFT:sta.
Oman vaikutuksensa otteluun tuo viikonloppuna Ruotsissa käynnistyvät nuorten MM-kisat, joihin ovat matkanneet myös merkittävää roolia Rajaritareiden puolustuksessa näytelleet tukimies Anssi Nevalainen ja linjamies Martti Välimaa. Kun poissa on myös takamies Miika Heikkinen, puuttuu Rajaritareilta viidestä tällä kaudella eniten taklauksia tehneistä pelaajista kolme. Saman syyn vuoksi poissa ovat Roostersista hyökkäyksen linjamies Aleksi Pelkonen sekä takamiehen paikalla pelaava ja puolustuksen koordinaattorina nuorten maajoukkueessa toimiva Kalle Karppinen. Roostersin merkittävin poissaolija on kuitenkin tukimies Aleksi Astor, joka on tehnyt joukkueesta toiseksi eniten takalauksia tällä kaudella.
Kuumat pelaajat:
Rajaritarit: QB Thomas Kudyba, RB Akumatti Leskinen, LB David Stickler
Roosters: QB Donald Allen, WR Henri Myöhänen, LB Kalle da Silva
Poissa:
Rajaritarit: DB Miika Heikkinen, LB Anssi Nevalainen, DL Martti Välimaa, LB Olavi Koskinen, OL Antti Ohisalo
Roosters: DB Kalle Karppinen, LB Aleksi Astor, DB Jouni Nieminen, OL Aleksi Pelkonen, OL Kyösti Manninen
Epävarmat:
Rajaritarit: DL Pasi Mannonen, DB Lauri Niiranen, WR Tuomas Rasilainen
Roosters: DL Tuomas Manninen, DL Calle Backlund, RB Mourad Daifi, WR Patrik Asén, WR Petteri Salovalta