| Rajaritarien Rick Webster kotiutui maakuntaan |
| 10.05.2007 | |
|
Amerikkalaisen jalkapallon maakunnallinen seura Rajaritarit sai tällä viikolla ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen. Indianasta, Yhdysvalloista. Pelinrakentaja Rick Webster on edelliset kaksi kautta pelannut Hanover Collegen aloittavana pelinrakentajana ja esimerkiksi kaudella 2005 hänen juoksuillaan ja heitoillaan edettiin yhteensä 3198 jaardia, joka oikeutti hänet pienten yliopistojen tilaistoissa kymmenenteen sijaan.
Rick kertoi tämän olevan ensi kerta hänelle ulkomailla, muttei asia häntä hirvitä, sillä palaute aiemmin täällä pelanneilta on ollut pelkästään positiivinen. Rajaritarit esittelevät lajiaan perjantaina 11.5. Monarilla ja PeeWeetä tulevana maanantaina Lappeenrannan Tyysterniemen koululla ja toukokuun lopussa Imatran Urheilutalolla. Tuolloin mukana on myös Rick Webster. Lisätietoja: |
|
| Viimeksi päivitetty ( 15.05.2007 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
Rickin ensimmäiset päivät kuluvat uuteen kotikaupunkiin, valmentajiin ja joukkuekavereihin tutustuessa. Myös käytännön asiat vaativat järjestelyjä ja lisää jännitystä maahantuloon teki matkatavaroiden katoaminen tulomatkalla.