Crocodiles jätti Rajaritarit nollille
12.07.2006

Rajaritareiden vaahteraliigajoukkue ei saanut viimeisimmästäkään ottelustaan lisämerkintöjä voittosarakkeeseen, sillä viime kauden finalisti Seinäjoki Crocodiles haki Lappeenrannasta pisteet numeroin 0-13. Näin Rajaritareilla on koossa viidestä ottelusta vain yksi voitto sarjan heittopussi Rauma Sea City Stormia vastaan.

Lauritsalan kentällä pelatussa ottelussa Crocodiles oli liikkeellä tavallista pienemmällä kokoonpanolla ja näytti kaikin puolin kaadettavissa olevalta. Se tarjosi Rajaritareille muutaman oivan pisteidentekomahdollisuuden, mutta kotijoukkue ei pystynyt niitä hyödyntämään lähinnä oman tekemisen epäonnistuttua ratkaisevilla hetkillä.

Lappeenrantalaisia selkeimmin omaan nilkkaan osunut toiminta oli onneton syöttöjen vastaanotto. Pelinrakentaja Thomas Kudyban heittotilastot, 11 onnistunutta heittoa 31:sta, ei ole järin mairitteleva, mutta kun huomioidaan se seikka, että kymmenen noista epäonnistuineista heitosta ei päätynyt perille siksi, että kiinniottaja pudotti pallon, ei syytä voi tämän niskoille laittaa. Rajaritareiden 13 ensimmäistä heittoyritystä olivat 12 perille päätymätöntä ja yksi rangaistuksen vuoksi mitätöity suoritus. Asian merkitystä kuvaa esimerkiksi se, että Rajaritareiden ensimmäinen hyväksytty onnistunut heittosuoritus tapahtui vasta ottelun kolmannella neljänneksellä, jolloin tulostaululla näkyivät jo loppulukemat 0-13.

Crocodiles teki pisteensä toisen neljänneksen loppuun ja kolmannen neljänneksen alkuun. Blokatun Rajaritareiden lentopotkun jälkeen Crocodiles pääsi aloittamaan hyökkäämisen 40 jaardin päästä vastustajan maalista kun ensimmäistä puoliaikaa oli jäljellä 30 sekuntia. Kahden onnistuneen heittoyrityksen jälkeen pelikellosta olisi aika kulunut loppuun, ellei lievästi loukkaantunut Rajaritareiden pelaaja olisi jäänyt hetkeksi makaamaan kentälle. Tuomareiden toimesta pelikello pysäytettiin ja Crocodilesille jäi aikaa vielä yhteen heittoyritykseen. Pelinrakentaja Atte Kniivilä löysi maalialueelta laitahyökkääjä Jukka Satolan, jolla oli vielä varaa hiukan pomputella palloa ilmassa, ennen kuin hän liimasi sen hyppysiinsä. Satola potkaisi onnistuneesti myös maalia seuranneen lisäpisteyrityksen.

Crocodilesin vakiopotkaisija Tomi Natri oli ottelusta poissa ja Satola selvisi potkutehtävistään vain auttavasti antaen muutaman kerran Rajaritareille varsin edullisen kenttäaseman. Jälkimmäinen Crocodilesin maaleista syntyi tauon jälkeen heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun Kniivilä tavoitti heitollaan Aki Ollenbergin, joka karisti kannoiltaan Rajaritareiden Toni Suikkasen ja kirmasi maalialueelle tehden 53 jaardin mittaisen touchdownin. Lisäpisteyrityksen, varsin matalalle suuntautuneen potkun, Rajaritarit blokkasi.

Rajaritarit pääsi kaksi kertaa erittäin lähelle Crocodilesin maalia, mutta ensimmäinen tilanne kuihtui kun laitahyökkäjä Mikko Koskinen ei Rajaritareiden ollessa kahden jaardin päässä Crocodilesin maalista neljännellä yrityksellä täysin vapaana maalialueella saanut hänelle suunnattua syöttöä kiinni. Toinen lähelle maalia päätynyt rajaritarihyökkäys katkesi Crocodilesin Pekka Rantalan kahden jaardin päässä Seinäjoen maalista ottamaan syötönkatkoon.

Rajaritareiden kantavina voimina aiemmissa otteluissa loistaneet Koskinen ja sisempi laitahyökkääjä Markku Luoto olivat ottelussa varjojen mailla. Koskinen pudotti viisi kiinniotettavissa olevaa palloa ja Luoto kolme, minkä lisäksi Luoto otti ottelussa viisi rangaistusta saaden joukkueelleen takapakkia yhteensä 50 jaardin edestä.

Ottelun loppupuolella joukkueiden tunteet kuumenivat kun nähtiin muutamia henkilökohtaisia rangaistuksia myöhästyneistä takalauksista ja yleisestä tuuppimisesta. Lisäksi päätuomari Veikko Lamminsalo joutui antamaan Crocodilesin sivurajalle varoituksen liian äänekkäästä tuomaritoimintaan osallistumisesta.

Rajaritarit siis kaatui ottelussa omaan kädettömyyteensä, eikä Crocodilesinkaan otteissa ollut suurempaa kehumista, mikä johtui mitä luultavimmin enemmän suppeasta kokoonpanosta ja pitkästä bussimatkasta kuin joukkueen yleisestä huonoudesta.

Viimeksi päivitetty ( 13.07.2006 )
 
< Edellinen   Seuraava >